tiistai 19. syyskuuta 2017

Cheerleadering - harrastuksen pimeä puoli

Hei kaikille pitkästä aikaa! Blogikirjoittamiseni ei ole ollut kovin aktiivista viimeaikoina. Tämä johtuu osittain siitä ettei minulla ole ollut oikein mitään aihetta kirjoittaa tai vastaavasti minua mietityttäneet aiheet ovat olleet hieman erikoisia verrattuna perinteiseen kirjoitustyyliini. Nyt kuitenkin olen pohtinut paljon erästä henkilökohtaista asiaa; Jääkiekkojoukkueiden cheerleaderit.

        Aloitin kesällä kolmannen kauteni cheerleaderinä vanhalla kotipaikkakunnallani ja uusi joukkue valmistautuu tuleviin kotipeleihin treenaten tanssia. Harrastuksena kyseinen laji on hyvin omalaatuinen mutta ei pääpiirteiltään kuitenkaan eroa kovin paljon esimerkiksi nykytanssista. Tarkoitusena on siis tanssia jääkiekkopeleissä ja nostattaa sekä oman joukkueen että katsojien tunnelmaa. Perinteisestä tanssiryhmästä tämä eroaa siten, että harrastus ei rajoitu vain tanssisaliin vaan cheerleaderinä oleminen näkyy myös yhteisten projektien sekä tapahtumien kautta. Pienet lapset tanssivat mukanamme ja suurin osa pelien kävijöistä arvostavat meitä sekä kovaa työtämme. Tai ainakin niin olen ajatellut. Viime aikoina olen kuullut ja nähnyt paljon negatiivisia ajatuksia kyseisestä harrastuksesta joita en ole ennen edes tullut ajatelleeksi. Tämä alamäki alkoi vähän aikaa sitten luettuani jutun samaisesta aiheesta.

  Toissa viikolla julkaistiin lehtiartikkeli koskien Turun TPS:ien cheerleadereitä. 19 vuoden katsojien ilostuttamisen jälkeen joukkue sai potkut, kun ehdotus cheerleadereiden työnkuvan muutoksesta sai aikaan erimielisyyksiä. Uutinen sinällään ei minua erityisesti hätkäyttänyt, mutta sitä seuranneet kommetit saivat minut kyseenalaistamaan intoni harrastusta kohtaan. Monet kommenteista olivat hyvin törkeitä ja ainakin minulla ne upposivat ihon alle...





Tottakai seassa oli myös niitä positiivisia kommentteja cheerleadereiden tärkeydestä ja arvostuksesta, mutta silti jäin miettimään tätä nykypäivän kuvaa joka cheerleadereistä on saatu. Tietenkin jokainen joukkue vastaa itse esiintymisasuistaan, asenteestaan sekä tanssiliikkeistään, mutta en silti yhdistäisi yhtäkään cheerleaderiä stippaamiseen. Monilla tytöillä on mekot päällä ja tanssityyli on energistä ja kannustavaa. Tarkoitus on nimenomaan kannustaa omaa joukkuetta ja luoda ympärille positiivista tunnelmaa. Monilta katsojilta jää tämä pointti sumuun, kun huomio kinnittyy pelkkään ulkonäköön. 



Luettuani kommentit olin surullinen ja hämmentynyt tästä cheerleadereiden imagosta mutta sivuutin asian melko nopeasti. Ajattelin, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen kuvaan, jonka katsoja saa joukkueesta. Tämä ajatus kuitenkin murtui, kun kuulin kuvitelmista koskien oman kaupunkini cheerleadereitä. Jääkiekkojoukkueen cheerleaderit yhdistettiin yhtäkkiä huoraamiseen, alastomuuteen ja likaiseen huomioon joka saataisiin pääosin katsomoiden kuolaavilta senioreilta. Nykyään seksuaalisuus ja alastomuus ovat asioita joita pyöritellään paljon mm. mediassa, mutta tarkoittaako se että se täytyy liittää jokaiseen ihmisen tekoon? Kaikessa on kyse seksuaalisuudesta? 
Kun aloitin harrastuksen, ainoana motiivinani oli päästä harrastamaan taas tanssia. Tottakai mitä pidemmälle harrastusta jatkoin, sitä tärkeämmäksi se minulle tuli. Enää ei ollut kyse vain tanssista, vaan kokonaisuudesta joka tanssin ympärille muodostui; Joukkueen yhteisöllisyys ja ylimääräiset projektit toivat lisää mielekkyyttä koko juttuun.
Tämä harrastus on rikastuttanut elämääni paljon ja mikä tärkeää, tätä kautta oma itsetuntoni on parantunut huomattavasti. Olen aina ollut enemmän tai vähemmän epävarma itsestäni, mutta jotenkin tämän harrastukseni myötä en enää ole välittänyt mitä ihmiset sanovat. Teen paljon töitä tanssin eteen ja uskon että sitä arvostetaan. Jos joku pitää minua huomionhakuisena niin pitäkööt. Jos joku kuvittelee harrastukselleni olevan piilotettuja motiiveja, olkoon. 
Teen tätä rakkaudesta lajiin.


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Uusi koti








Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aika kiireisiä töiden ja muun hulinan takia. Tosiaan aikaisemmassa postauksessa kerroin muutosta omaan kotiin ja no, nyt se sitten tapahtui. Perjantaina toimme isäni kanssa kaikki loput tavarat uuteen osoitteeseen ja viikonloppu meni siivoillessa ja etsiessä jokaiselle tavaralle oma paikkansa. Sisustus alkaa pikkuhiljaa näyttämään sellaiselta kuin haluan, mutta vielä on tavaroita ostettavana. Menee varmaan vielä hetki totutella tähän uuteen asumisjärjestelyyn, mutta tähän astisen perusteella voin sanoa että nautin omasta tilasta ja rauhasta. Vaikka tulenkin ns.landelta, niin minusta on ihanaa kuunnella kaupungin yöllistä hälinää ennen nukahtamista. Kaupat ja palvelut ovat kävelymatkan päässä ja poikaystäväkin asuu huomattavasti lähempänä<3
  Kirjoittelen teille enemmän kun olen asettunut aloilleni. Siihen asti toivottelen hyvää loppuviikkoa kaikille!

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Askel aikuisuuteen






Huhhuh! Kesäloma vasta alkoi ja nyt on jo heinäkuu. Viimeisen kuukauden ajan olen kokenut paljon suuria muutoksia elämässäni. Mullistavin on ehkä se, että suurin osa parhaimmista ystävistäni lähtee opiskelemaan eri puolille Suomea (osa jopa toiseen maahan), kun minä taas pyörin vielä samoissa maisemissa. Haikeaa ajatella, että ihmiset, kenen kasvoihin olen tottunut ja keneen olen osannut turvautua jopa kymmenen vuoden ajan, eivät ole enää paikalla. Tämä on sitä aikaa, milloin todellista ystävyyttä koetellaan. Minä itse ainakin pidän huolen siitä, että vanhat ystävät pysyvät sydämessäni, vaikka välimatkaa olisikin enemmän.
  Myös useita hieman positiivisempia muutoksia on tapahtunut; Puolentoista vuoden epäilyn jälkeen menin vihdoin autokouluun ja viime viikon torstaina vaivani palkittiin, kun pääsin inssistä läpi. Hermoilin ajamista ihan älyttömästi enkä ajatellut pääseväni kirjallisista tai inssistä ekalla läpi. Kuitenkin sen kortin sain ja olen kyllä ylpeä itsestäni. Nyt vain varovasti liikenteessä!
  Tänään elämäni otti uuden suunnan, kun kirjoitin vuokrasopimuksen ensimmäiseen omaan kotiini!
Olen pitkään harkinnut omilleni muuttamista ja olen sitä varten säästänytkin rahaa. Olen myös lätkyttänyt työhakemuksia uuden asuinpaikan läheltä, joten toivottavasti myös uusi työpaikkakin löytyy.
   Vaikka nämä muutokset ovat suuria ja tapahtuneet hyvin nopealla aikataululla, olen todella iloinen ja innoissani tulevasta. Ajatus oman elämän aloittamisesta aluksi pelotti minua, mutta nyt kun olen hoitanut omia asioitani ja toteuttanut visioitani, olen huomannut ettei se olekkaan niin pelottavaa ottaa vastuuta itsestään ja omasta tulevaisuudesta. Päinvastoin. Minulla on hyvä ja luottavainen olo tulevasta enkä malta odottaa millainen vuosi minulle on tulossa.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Ylioppilasjuhlat












Harmittaa etten ole päässyt nyt aikaisemmin kirjoittamaan mun juhlista! Melkein viikko sitten mä saavutin yhden mun elämän suurimmista etapeista ja sain siitä merkiksi päähäni valkoisen ylioppilaslakin. En epäillyt koskaan omia kykyjäni saada tämä lakki omaan päähän, mutta kyllä sen eteen sai tehdä töitä. Olen aina ollut melko keskiverto oppilas enkä koskaan ole saanut hyviä numeroita tekemättä mitään. Yo-tuloksiani katsoessa mietin, että olisin voinut ehkä tehdä enemmän, mutta välillä se riitää, että on "ihan hyvä".
Näiden kolmen vuoden sisään mahtuu yksi kymppi kurssista, pari kirosanaa aikaisten herätysten ja myöhästelevien bussien takia, muutama elinikäinen ystävä, useampi kaveri, monta litraa valutettuja kyyneliä (minut tuntien) sekä järjetön määrä hyviä ja onnellisia muistoja. En kadu hetkeäkään sitä päätöstä, että lähdin lukioon eri paikkakunnalle, sillä Tiirismaan lukio oli opintojen ajan kuin toinen koti. Älkää ihmiset epäröikö vaan tehkää niin kuin itsestänne tuntuu hyvältä. Älkää koskaan miettikö "mitä jos", vaan antakaa elämän viedä teitä seikkailuihin. Tipala jää, mutta minä jatkan matkaani kohti uusia seikkailuja. Ei hätää, pidän teidät kyllä ajan tasalla.

Nyt kun koulut on toistaiseksi suoritettu, niin keskityn hetkeksi  työelämään. Työn ohella pyrin kuitenkin nauttimaan kesän antimista ja viettämään aikaa niiden ihmisten kanssa, joita en ehkä ensi vuonna näe niin usein. Juuri tiistaina ostin liput Ruisrock-festareille ja sinne olemme koonneet aivan mahtavan kaveriporukan. Onko täällä muita festari-ihmisiä? Kukaan muu aikeissa tulla Ruissiin tänä vuonna? ;-)

Hyvää (ja toivottavasti aurinkoista) loppuviikkoa kaikille!

maanantai 29. toukokuuta 2017

Kesäinen tervehdys








 En edes muista milloin viimeksi otin kameran mukaani poistuessani asunnosta...onhan siitä varmaan jo puoli vuotta. Kävin eilen ystäväni kanssa nauttimassa kesäisestä säästä rannan lähellä ja otimme samalla "muutaman" asukuvan. Kevät meni aivan hujauksessa koulukiireiden sun muiden merkeissä enkä ole ehtinyt edes ajatella kuvailua tai kirjoittamista...ja kirjoittamisesta puheen ollen, monien muiden lukiolaisten ohella myös minusta tuli ylioppilas! Arvosanat eivät olleet mitään kovin huippuja, mutta kaiken olen antanut ja siitä pitää olla onnellinen. Tämän viikon lauantaina saan painaa tämän valkoisen lippalakin päähäni ja viettää unohtumattoman päivän ystävieni ja sukulaisteni kanssa.   Juhlien jälkeen elämästä tuleekin yllätyksellistä, sillä tulevaisuudesta ei ole toistaiseksi tietoa. Kesän olen kyllä töissä, mutta syksyn suunnitelmat ovat vielä kovin hatarat. Kävin viime viikolla Jyväskylän yliopiston pääsykokeissa, mutten vaatimustason perusteella tule pääsemään vielä ainakaan vuoteen opiskelemaan. Saa nähdä mitä uudet päivät tuovat tullessaan. Nyt vielä nautin kaikesta nykyisestä enkä anna ajatustakaan murheille. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

tiistai 4. lokakuuta 2016

4/10








Ylppärit sekä heti perään isketty koeviikko selätetty. Nyt taitaa olla se hetki jolloinka pitäis osata taputtaa itseään selkään ja todeta "hyvää työtä minä", mutta se tuntuu olevan niin kaukana omasta mielentilastani. Normaalisti ihmisen yrittäessä parhaansa lopputulokseen pitäisi osata olla tyytyväinen. Ei, en osaa. Ehkä joku toinen olisi tilanteessani tyytyväinen, mutta minulle ei riitä hyvä suoritus. Jos johonkin tähtään, niin alisuoriutuminen ei ole vaihtoehto. Välillä itsekin tajuan vaativani liikoja, mutta kunnolliset tavoitteet saavat minut oikeasti paiskimaan töitä. Vaan nyt motivaatio näyttää nollaa...kiitos distressi.
Jotenkin kuvittelin että kaikkien näiden suoritusten jälkeen saisin unohtaa stressin ja keskittyä elämään koulun ulkopuolella. Vaan ei se ole vieläkään hävinnyt. Murehdin asioita, joita ei ole vielä edes tapahtunut tai joita en normaalisti edes murehtisi. En ymmärrä miten pääni on voinut mennä tästä kaikesta niin sekaisin. Ehkä pelkkä abin elämä ei ole niin hankalaa, mutta abin, valmentajan, tyttöystävän, tyttären sekä siskon elämä tuntuu välillä potkivan päähän enemmän kuin mitä jaksan ottaa vastaan. Kuitenkin pää toimii vielä ja ollaan siitä nyt sitten kiitollisia. Ehkä ajan ja levon kanssa tämänhetkiset fiilikset keventyvät.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Ylppärit


Nyt jotain muuta ajateltavaa! Viimeisen kuukauden ajan oon elänyt naama kiinni koulukirjoissa, sillä ylppärit on ihan nurkan takana ja koeviikkokin alkaa heti ensi viikolla. Aikaisemmin en kokenut niin suurta stressiä ylppäreiden takia, mutta siinä samalla kun aika vähenee, vähenee myös mun usko omaan osaamiseeni. Lisäksi lätkäkausi on alkanut ja keskiviikkona oli Peliittojen ensimmäinen kotipeli (jossa myös me cheerleaderit oltiin mukana). Voi siis varmaan päätellä, että mun arki on ollut yhtä hullun myllyä. Tämän viikon ainoa "ei niin kiireinen päivä" oli eilen, kun sain pitkästä aikaa viettää aikaa V:n kanssa. Meidän cheerjoukkue oli saanut kutsun Teit meistä kauniin - elokuvan yksityisnäytökseen, jonne sitten mentiin yhdessä V:n ja muun tiimin kanssa. Ei ollut ehkä omaan makuun sopiva elokuva, mutta pakkohan se oli käydä katsomassa koska Heinola.
      Koska mä olen itse sellainen henkilö, joka stressaantuu todella helposti, niin olen yrittänyt keksiä keinoja, millä voisin parantaa mun koulumotivaatiota ja lievittää stressin tuntemuksia. Ajattelinkin nyt listata teille muutaman tipsin jos vaikka joku toinenkin hyötyisi näistä :

1. Nuku hyvin ! - Itse koen lukemisen tosi uuvuttavaksi ja väkinäiseksi jos yöllä on nukuttu huonosti.                              Jos unta ei yöllä tullut tarpeeksi, niin jopa 15-30 min päikkärit auttaa jaksamaan. Ja                              se herätyskello kannattaa myös laittaa päälle, ettei "pienet päikkärit" venähdä
                             parin tunnin mittaisiksi (niinkuin itselläni välillä on käynyt).

2. Luo mukava lukuilmapiiri - Huoneen sotkuisuus, ilman tunkkaisuus ja jopa päällä olevat vaatteet     voi luoda epämukavan olon. Parasta on siis ennen lukemista siivota oma "työpiste" ja luoda itselleen mahdollisimman mukava olo, jotta lukeminen olisi miellyttävämpää. Itse teen aina niin, että ennen lukemista petaan sängyn, avaan ikkunan ja tuon juotavaa/syötävää huoneeseen. Lisäksi yleensä vaihdan mahdollisimman löysät ja mukavat vaatteet päälle jottei mikään varmasti purista tai ahdista. 

3. Aikatauluta lukeminen - Älä anna kouluhommien kasaantua vaan yritä jaotella tehtäviä eri päiville. Itselläni aikataulutus toimii tosi onnistuneesti! Olen aikaisemmin tottunut jättämään kaikki tehtävät ja lukemiset sinne kuuluisaan viimeiseen iltaan, mutta nyt kun hommaa on ihan tolkuttomasti, ei kaikkea vaan voi tehdä kerralla. Olen nyt jopa ensimmäistä kertaa ottanut käyttöön joululahjaksi saamani kalenterin, jonne olen voinut suunnitella viikon lukuaikataulun. Toimii!

4. Pidä taukoja - Ei siitä lukemisesta tule mitään, jos yrittää tankata kaiken tiedon kerralla. Kannattaa siis suunnitella pitävänsä tauot esimerkiksi aina isompien kappaleiden välissä tai tietyn sivumäärän jälkeen. 

5. Laita puhelin pois näkyvistä ! - Varmaankin viimeisen vuoden aikana olen omaksunut tavan, että sitä puhelinta pitää aina vilkaista kesken lukemisen. EI PIDÄ! Siinä kohtaa kun "vain nopeasti vilkaisee puhelinta" tietää ettei kirjaa tule kuitenkaan luettua ainakaan seuraavaan puoleen tuntiin. Kaikkien houkutusten välttämiseksi kannattaa pitää puhelin äänettömällä ja jopa kokonaan poissa näkökentästä. 

6. Selvitä mielipahat - Kaikki ylimääräinen draama tulisi selvittää ennen kokeita, sillä lukiessa ajatus lähtee helposti karkailemaan, varsinkin jos jokin ikävä asia pyörii mielessä aktiivisesti. Lukeminen on paljon antoisampaa, jos kaiken focuksen pystyy keskittämään kirjan tekstiin. Noloa myöntää, mutta itselläni myös toimii ne hetkelliset itkupotkuraivarit, joidenka aikana voi kirota pahaa mieltään. Hetken kiukkuamisen jälkeen keskittyminen on taas paljon helpompaa :D 

Toivottavasti edes joku kokee nämä tipsit tarpeellisiksi. Nyt pänttääminen jatkuu vielä hetken, mutta muuten päivän luku-urakka on aikalailla selätetty. Huomenna jatkuu täydellä teholla hyvin nukutun yön jälkeen !