tiistai 4. lokakuuta 2016

4/10








Ylppärit sekä heti perään isketty koeviikko selätetty. Nyt taitaa olla se hetki jolloinka pitäis osata taputtaa itseään selkään ja todeta "hyvää työtä minä", mutta se tuntuu olevan niin kaukana omasta mielentilastani. Normaalisti ihmisen yrittäessä parhaansa lopputulokseen pitäisi osata olla tyytyväinen. Ei, en osaa. Ehkä joku toinen olisi tilanteessani tyytyväinen, mutta minulle ei riitä hyvä suoritus. Jos johonkin tähtään, niin alisuoriutuminen ei ole vaihtoehto. Välillä itsekin tajuan vaativani liikoja, mutta kunnolliset tavoitteet saavat minut oikeasti paiskimaan töitä. Vaan nyt motivaatio näyttää nollaa...kiitos distressi.
Jotenkin kuvittelin että kaikkien näiden suoritusten jälkeen saisin unohtaa stressin ja keskittyä elämään koulun ulkopuolella. Vaan ei se ole vieläkään hävinnyt. Murehdin asioita, joita ei ole vielä edes tapahtunut tai joita en normaalisti edes murehtisi. En ymmärrä miten pääni on voinut mennä tästä kaikesta niin sekaisin. Ehkä pelkkä abin elämä ei ole niin hankalaa, mutta abin, valmentajan, tyttöystävän, tyttären sekä siskon elämä tuntuu välillä potkivan päähän enemmän kuin mitä jaksan ottaa vastaan. Kuitenkin pää toimii vielä ja ollaan siitä nyt sitten kiitollisia. Ehkä ajan ja levon kanssa tämänhetkiset fiilikset keventyvät.